




Keskusteluryhmät
Linkkejä muille sivuille
![]()
![]()
Huostaan otettuja lapsia on n 18.000. Mäntyharjulaisessa perhekodissa yhden lapsen hinta, joka maksetaan valtion verovaroista, maksaa 188 - 250 euroa/vrk, eli 1 lapsi tuo perhekodille 68.620 - 91.250 euroa/v. 18.000 huostaan otettuja lasta maksaa valtiolle tämän hinnan mukaan laskettuna 1235- 1642 milj. euroa.
Tutkimustietoa isäsuhteen menettämisestä
Tutkimustietoa isäsuhteen
menettämisen seurauksista: psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen on
väitöksessään v 2001 tutkinut suomalaisten lasten isäsuhteen puuttumisesta
aiheutuvia haittoja.
Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin lapsuuden perheen vaikutusta aikuisiän
mielenterveyshäiriöihin ja rikollisuuteen. Tutkimusaineisto muodostui vuonna
1966 Pohjois-Suomessa syntyneistä henkilöistä, joita oli yli 11 000.
Tutkittavia on seurattu raskausajasta lähtien 32-vuotiaaksi kyselyin ja
rekisteritietojen avulla.
Hän toteaa mm.: "Jos perheessä ei ollut isää, pojat tekivät kahdeksan kertaa
muita poikia enemmän väkivaltarikoksia. Merkittävin tyttöjen aikuisiän
rikollisuutta ennustava tekijä oli isän puuttuminen perheestä." Ks.
tarkemmin osoitteesta
http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/vaitost/Kemppainen.htm
Päivitetty: 19. helmikuuta 2007 Copyright © isansana.com
![]()